Hei, olen Satu Kattainen
Nimeni on Satu. Olen parisuhdevalmentaja, puhuja ja retriittien pitäjä.
Rakastan parisuhdevalmennusta siksi, että se antaa tilaisuuden oppia ihmisyydestä hyvin laajasti. Parisuhteen kautta pääsemme oppimaan sekä itsestömme, että toisesta ihan eri tasolla kuin muissa ihmissuhteissa.
Mitä on parisuhdevalmennus?
Parisuhdevalmennus onkin paljon enemmän kuin parisuhteen riitojen tai hiljaisen etäisyyden purkamista.
Parisuhdevalmennus ei ole vain puhetta parisuhteen teoriasta, vaikka teorian läpikäynti auttaakin ymmärtämään mistä haasteissa on kyse ja normalisoimaan erilaisia tilanteita, joihin suhteessa on päädytty. Teoria auttaa tekemään asioista helpommin lähestyttäviä ja vähemmän sotkuisia, päästään alkuun. Asioiden tarkastelu tutkitun parisuhdetiedon valossa auttaa näkemään, miksi juuri siinä suhteessa, missä rakastamme eniten, myös satutamme eniten (sekä itseämme, että toista).
Parisuhdevalmennus ei ole vain sen selvittämistä miksi suhde ei juuri nyt tunnu turvalliselta, rakastavalta, intohimoiselta, helpolta tai iloiselta ja miten siihen päästään, että tuntuu. Tunnekokemus ei ole vain puheen avulla selvitettävissä, tarvitaan siis myös kehotietoisuutta ja kiintymyssuhdehaavojen kanssa työskentelyn ymmärrystä.
Parisuhde on yksi aikuisiän merkittävimpiä suhteita ja siksi sen hyvinvoinnin kanssa työskentely ei vaikuta vain parisuhteeseen, vaan elämään kokonaisuutena. Se vaikuttaa siihen, millaiseksi tunnemme itsemme ihmisenä ja seksuaalisena olentoja. Miten rakastettavaksi, haluttavaksi, mielenkiintoiseksi, arvokkaaksi ja ihanaksi. Se vaikuttaa siihen, miten olemme suhteessa myös muihin ihmisiin kuin puolisoomme. Se vaikuttaa siihen, kuinka tulkitsemme, tunnemme ja rakennamme yhteyttä toiseen ihmiseen.
Parisuhteen hyvinvointi on koko perheen hyvinvointia. Se on malli siitä, mitä on rakastaa toista ihmistä, kun kyseessä on syvempi suhde, joka nostaa esiin myös haastavia tunteita ja tilanteita.
Työni kulkeekin parisuhteiden pintaa syvemmälle: yhteyteen, tunne-elämään, rajoihin, sisäiseen turvaan ja siihen, miten voit elää ja rakastaa kokonaisempana omana itsenäsi.
Parisuhdevalmennuksessa lähdemme ajatuksesta, että kaikki syyllistäminen pysäyttää kehityksen. Lähdemme katsomaan tilannetta rehellisesti, uteliaasti ja molempia arvostavasti. Kukaan meistä ei lähde suhteeseen uuvuttaaksen itsensä tunnekuorman alle yksin tai vetaytyäkseen yhteydestä - mutta sille on syynsä, miksi siihen ajaudutaan yhdessä.
Oma matkani
Viikonlopun piti palauttaa. Mutta mulle se olikin se paikka, jossa uupumus syveni.
Luulin pitkään, että olin uupunut työn takia. Että töitä oli vain liikaa, palautuminen liian vähäistä ja arki liian kuormittavaa. Mutta sitten työterveyspsykologi sanoi jotain, mikä pysäytti mut täysin.
Hän auttoi mua näkemään, että kyse ei ollutkaan vain työstä. Että mun hermosto ei kuormittunut eniten työstä — vaan siitä, mitä kannoin parisuhteessa.
Siitä jatkuvasta sisäisestä jännitteestä. Siitä, että yritin kannatella, ymmärtää, joustaa, selvittää, aistia, varoa.
Siitä, että olin suhteessa, jossa en oikeasti voinut levätä. Ja se oli mulle valtava herääminen.
Koska ulospäin kaikki saattoi näyttää ihan tavalliselta. Mutta sisältä käsin mun keho eli koko ajan kuormituksessa. Se muutti paljon siinä, miten aloin ymmärtää uupumusta, yhteyttä ja sitä, mitä parisuhde ihmisessä oikeasti voi aktivoida.
Olen huomannut vuosien asiakastyön kautta, että en ole yksin tämän asian kanssa.
”Uteliasuus on yksi tärkeimmistä työkaluista parisuhteen haastavissa kohdissa”
Lähestymistapani
Kaiken parisuhdetyöskentelyn tulisi johtaa siihen, että molempien yksilöiden hyvinvointi lisääntyy.
Tutkittu tieto
Parisuhdetta on tutkittu paljon, joten meidän ei tarvitse turvautua someen tai tuttujen omiin kokemuksiin kun halutaan oikeasti selvittää suhteen solmut. Valmennukseni perustuu tutkittuun tietoon, jota sovelletaan omaan tilanteeseesi asiakastyön tuoman kokemuksen pohjalta.
Kehollisuus
Valmennuksissani yhdistyvät keskustelu, kehotietoisuusharjoitukset ja hermoston säätelyä tukevat menetelmät. Harjoitusten tarkoituksena on auttaa asiakasta havainnoimaan kehon tuntemuksia, tunnistamaan sisäisiä reaktioita ja löytämään enemmän turvaa, läsnäoloa ja yhteyttä omaan itseensä.
Tunnekeskeisyys
Parisuhde on ensisijaisesti tunnesuhde ja siksi usein haasteisiin liittyy tunnetason kerroksia.
Koulutukseni
Koultukset ja pätevyydet
parisuhdevalmentaja
ratkaisukeskeinen valmentaja
traumaneurovalmentaja
seksuaalineuvoja (SSS auktorisoitu), Metropolia AMK
NLP Master Practitioner
kasvatustieteen maisteri, Helsingin yliopisto
terveydenhoitaja, Laurea AMK