Kanssasi oli helppo jutella. Ennen ensimmäistä kertaa jännitti jutella uudelle ihmiselle intiimistä asiasta mutta seurassasi tuli heti turvallinen ja luottavainen olo. Sinulle olin helppo avautua ihan kaikesta. Tapaamisten jälkeen oli aina parempi ja vapautunut olo. Olen puhunut paljon seksistä, mutta en ole koskaan ollut keskusteluissa jossa keskitytään nimenomaan minun seksuaalisuuteeni niin perusteellisesti, se oli upeaa kokea. Sai tulla kuulluksi ja nähdyksi ja autetuksi. Ohjeet ja harjoitukset sopivat minulle täydellisesti, olet viisas ja intuitiivinen ohjaaja.
Hyödyt olivat mittaamattoman arvokkaita. Olin todella solmussa seksuaalisuuteni kanssa ennen tapaamisia. Se ei oikein tuonut iloa vaan enemmän stressiä. Jo ensimmäisen session jälkeen alkoi asiat avautua isosti. Jokaisella kerralla sain täysin uusia näkökulmia ja käytännön neuvoja ja solmu mielessä alkoi purkaantua. Oli tärkeää jutella asioista, mutta myös yhtä tärkeää oli tehdä harjoituksia, mennä päästä kehoon. Oli myös tärkeää että keskityttiin minuun eikä esimerkiksi keskusteltu liikaa kumppanista. Se oli todella tärkeää ja auttoi mun henkilökohtaisen prosessin etenemistä. Löysin rauhan seksuaalisuuteni suhteen, vapauduin mielen estoista ja kävi jopa niin että sain ensimmäisen kerran orgasmin yhdynnässä ilman klitoriksen kiihottamista, se tuntui ihmeeltä. Sitä en ole ennen kokenut ja on ollut toive että onnistuisi ja pelkoa ettei toimi mulla. Mielen esteet vapautuivat ja niin alkoi nautintokin virtaamaan kehossa vapaammin.
Hannele